perjantai 3. toukokuuta 2013

It's not goodbye, it's see you later!

Tänään vietettiin harjoitteluni viimeistä päivää. Kolme kuukautta meni kyllä aivan liian nopeasti! Viime viikon aikana olin jo haikein mielin, kun tajusin etten enää kohta pääsekkään syömään lounasta yhdessä mahtavien työkaverien kanssa. Vaikka kolme kuukautta on varsin lyhyt aika, ehdin kuitenkin tässä ajassa kotiutua niin hyvin. Luulen, että viikonlopun jälkeen tuntuu hassulta, kun ei pidäkkään lähteä töihin.

Työkaverien yllätys - Suklaakakku
Päätin viimeisen päiväni kunniaksi yllättää työkaverini vadelma-juustokakulla, jossa oli mustikkakiille. Työkaverini pistivätkin paremmaksi ja yllättivät minut upealla suklaakakulla! Ja lisäksi he antoivat erittäin mahtavan läksijäislahjan: leivonta kulhoja kolmea eri kokoa, kaksi nuolijaa, kuvioituja muffinivuokia, hauskan päärynä munakellon ja pienen tarjottimen. Ja sattuipa värinä olemaan jopa oma lempivärini, eli vihreä. Kaiken kruunasi itse tehty kortti, jossa sanottiin "Kesä on ihmisen parasta aikaa.".

Oli vaikea edes yrittää kertoa, kuinka otettu olin tästä kaikesta! En todellakaan odottanut mitään näin isoa - minulle olisi riittänyt ihan pelkkä kortti ja kiitos! Aivan älyttömästi kiitoksia heille kaikesta ja toivottavasti vielä näemme. Tai niinkuin sanoin, I'll be back (jos vain saan siihen mahdollisuuden)!

Kaikkea ihanaa! Mitäs sitä sitten leipois?
Mutta tosiaan, meidän aamukokouksesta tulikin siis varsinainen kakkubuffet! Pidin erittäin paljon siitä suklaakakusta, jonka he olivat hankkineet. Olisi hienoa osata tehdä samanlaista itsekkin! Siinä oli suklaakeksipohja, suklaakakkupohjaa, suklaamoussea ja vissiin kermavaahtoa tms. Ja päällä hentoinen suklaakuori. Se oli niin ihanan pehmeää ja suussa sulavaa, eikä mielestäni todellakaan yhtään niin tuhtia mitä tavallinen suklaakakku.

Aloitin oman kakkuni pohdinnan jo pari viikkoa aikaisemmin. Halusin tehdä jotain näyttävää, mutta ei kuitenkaan suklaakakkua. Olin nimittäin tehnyt jo muutamia kertoja aikaisemmin muutamaa erilaista suklaakakkua. Päätinkin sitten tehdä vadelma-mustikkajuustokakkua, jossa olisi keksipohja, kerros mustikkatäytettä, sen päälle oma kerros vadelmatäytettä ja päälle itse kerättyjä mustikoita kiilteessä. Loppujen lopuksi tein kuitenkin vadelmajuustokakun, jossa oli itse kerätyt mustikat ja kiille. Tämä sen takia, että onnistuin tai no ainakin luulin munanneeni mustikkaosuuden liivateklimpeillä. Joten päädyin aloittamaan koko homman alusta ja jättää mustikkajuustokakun kämppisten iloksi.

"Epäonnistunut" mustikkajuustokakku
Kun se mustikkajuustokakku nyt meni "pilalle" anyway, niin kokeilin tehdä hyytelösokerista ensimmäistä kertaa kiilteen. Olikin itseasiassa ihan hyvä juttu, että se mustikkajuustokakku meni pilalle, koska pystyin kokeilemaan kiilteen tekoa ensin siihen - ja opin taas virheistä lisää! Aamulla sitten heräsin ajoissa, ja tein hyytyneen kakun päälle kiilteen, joka tällä kertaa onnistui hyvin! Kakun ulkonäössä olisi vielä ollut ehkä parantamisen varaa, mutta kyllä se hyvää oli!

Reseptinä käytin "tuttua ja turvallista" Maukas! ruokablogin Vadelmajuustokakun reseptiä , jota käytin viime vuonna tehdessäni juustokakkua syntymäpäiväjuhliini. Päällyksen kiilteeseen otin mallia Valion Mustikkakakku-hapankorppupohjalla reseptistä. Tosin laitoin n. 1,5 dl mustikkakeittoa ja reilun 1 desin hyytelösokeria, koska kokeiluerän jälkeen totesin, että kiillettä voisi olla hieman enemmän.

Vadelmajuustokakku mustikkakiilteellä

Mustikkajuustokakun tein mukaillen molempia reseptejä. Pääasiassa tein samalla tavalla kuin vadelmajuustokakun, mutta laitoin vadelmasoseen sijaan mustikkakeittoa 0,8 dl ja 5 liivatetta. Vaikka liivate hieman klimppiintyikin, tuli kakusta loppujen lopuksi ihan hyvää, vaikkakin ei kyllä mielestäni pahemmin maistunut mustikalta. Ehdin jo aamulla varoittaa kämppiksiä, että kakku on klimppistä, mutta kotiin tullessa kun maistoin ei se ainakaan omasta mielestä ollut klimppinen. Ulkonäkö nyt oli mitä oli, mutta kyllä sitä söi!


Koska kertaus on opintojen äiti, laitan tähän loppuun vielä ainekset joita itse käytin tämän blogauksen kakkujen tekoon.

Vadelma- ja mustikkajuustokakku

Pohja
n. 170g digestive keksejä
n. 100g margariinia sulana

Vadelma täyte
4 liivatelehteä
2 dl vispikermaa (laktoositon)
200 g maustamatonta tuorejuustoa (laktoositon)
1,5 dl vadelmasosetta (Bonne)
1 dl sokeria
1 tl vanlijasokeria


Mustikka täyte
5 liivatelehteä
2 dl vispikermaa (laktoositon)
200g maustamaton tuorejuusto (laktoositon)
0,8 dl mustikkakeittoa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria


Kiille
n. 1,5 dl mustikkakeittoa (siivilän läpi, ettei tule siemeniä)
reilu 1dl hyytelösokeria
itse kerättyjä mustikoita pakkasesta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti