 |
Ja tältä näytti kakku sisältä. Ei siis sellainen kuin toivon. |
Olipa taas tässä viime viikolla kaverin synttärit ja päädyin leipomaan suklaakakun. Kämppis oli tehnyt samaista suklaa kakkua vähän aikaa sitten ja se oli mielestäni ihan super hyvää. Se oli hieman mutakakun ja suklaakakun välimuoto. Harmi vain, etten onnistunut saamaan siitä samanlaista - minun kakusta tuli ihan "kuiva". Näimmä sitä kakkua pitäisi pitää uunissa hieman vähemmän aikaa mitä ohjeessa lukee, että se jäisi sellaiseksi mutakakkumaiseksi se sisus, nyt siitä tuli todella kuiva ja muruinen.
Ohjeena käytin samaa, mitä kämppis eli Kotikokki -sivustolta
Suussa sulava suklaakakku reseptiä. Koska halusin säästää itseni vatsakivuilta, tein kuitenkin kakun maidottomana.
 |
Tämä kuva heti ensimmäisen kuorrutuserän jälkeen. |
Perustaikinan tein kuten ohjeessa tummasta suklaasta, mutta päällykseen laitoin kerman sijaan Sunnuntain Vispikermaa. Sulatin ensin suklaan, johon sitten sulattelin tuon vispikerman, joka on aika tönkköä kamaa. Sitten laitoin vielä sekaan n. 25 grammaa margariinia. Päällyksestä tuli just sopivan tinttiä, että sen sai hyvin aseteltua kakun päälle ja hieman reunoille antamaan siistimmän ulkonäön.
 |
Toisen kuorrutuserän ja yön yli näytti tältä. |
Alkuun laitoin yhden kerroksen, ja pistin jääkaappin jähmettymään. Sen jälkeen kaadoin loput päälle ja hieman sivuille. Yön jälkeen pinnasta oli tullu mattamainen. Sitten juuri ennen kaverille lähtöä yritin tehdä hienot suklaa"aidat" reunoille, mutta ne olivat liian hennot pysymään pystyssä. Niinpä kaadoin reunat kakun ylle ja ei se nyt ihan hirveän näköinen ollut.
 |
Valmis kakku! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti