perjantai 22. maaliskuuta 2013

Voisi melkein sanoa, että siitä tuli täydellinen mokkapalakakku

Puhuttiin töissä suklaakakuista ja työkaveri oli tuonut mukanaan vaimonsa tekemiä mokkapaloja. Sen jälkeen tekikin koko päivän mieli suklaata, mutta harmikseni matti on kukkarossa enkä voinut siksi käydä kaupasta ostamassa perjantai-illan herkuttelua varten suklaata.

Nooh, eipä hätä ole sen näköinen. Tein taas "vaihteen vuoksi" makaronilaatikkoa, josta tuli aivan älyttömän hyvää. Mitäpä muutakaan. ;) Sen jälkeen keskityin tekemään opparia, mutta sitten tuossa kahdeksan aikaan tuli sellainen olo, että nyt on kyllä pakko saada jotain hyvää. Päädyinkin sitten tekemään mokkapaloja - leivontatarvikkeita kun meikäläisen kaapista löytyy aina!

Tein tosin pienemmän erän, ettei tulisi syötyä liikaa ja onnistuinkin tekemään erittäin söpön kakkusen. Hyvä, että raaski leikata siitä itselleen palaa! Ohjeena toimi taas vanha tuttu ja turvallinen Vesselin mokkapala ohje (puolitettuna), johon resepti löytyy edellisestä mokkapala postauksestani. Puolikas annos taikinaa oli juuri sopiva määrä paistaa irtopohjavuoassa, josta sitten kumosin paiston jälkeen lautaselle, joka oli just eikä melkeen samankokoinen!

Tässä vielä kuva tästä ihanuudesta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti