keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vadelma-Sacherkakku

Otetaanpa uusiksi! Elikkäs kaveri vietti syntymäpäiviään maanantaina ja, koska meillä valitettavasti oli myös kokous päätin yllättää kaverini kakulla. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin tekemään Vadelma-sacherkakun.

Oikeastihan Sacherkakun väliin tulee aprikoosimarmeladia, mutta koska itse en aprikoosista välitä ja appelsiinille olen allerginen päädyin laittamaan väliin vadelmahilloa - joka ainakin omasta mielestäni sopi tähän erittäin hyvin! Harmikseni unohdin ottaa kuvan miltä kakku näytti sisältä, mutta onneksi muistin ottaa kuvan itse kakusta.

Reseptin tähän Sacherkakkuun löysin kirjasta Maailman ihanimmat leivonnaiset: Suolaiset ja makeat herkut 15 maasta (Gummerrus). Sain kirjan vuonna 2011 joululahjaksi isältäni enkä ole mielestäni tähän päivään mennessä tehnyt sieltä mitään, joten oli jo aikakin! Tässä vielä tuo resepti, koska osoittautui erittäin onnistuneeksi.


(Vadelma-)Sacherkakku

Pohja:
6 munaa
200g suklaata
150g marg. tai voi huoneenlämpöisenä
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2½ dl vehnäjauho

Kostutus:
1dl vahvaa kahvia
1 rkl tomusokeria
¼ dl konjakkia

Täyte:
vadelmahilloa

Kuorrutus:
1½ dl kermaa
200g suklaata
1 rkl marg. tai voi



Valmistele irtopohjavuoka, joko laittamalla sen pohjaan ja reunoille leivinpaperia tai voitelemalla ja jauhottamalla.


Pohja:
  1. Erottele keltuaiset ja valkuaiset.
  2. Laita suklaa sulamaan vesihauteeseen, kun suklaa on sulaa ota sivuun jäähtymään.
  3. Vaahdota sillä aikaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri pienissä erissä samalla vatkaten.
  4. Vaahdota sitten rasva ja lisää joukkoon keltuaiset sekä vähän jäähtynyt suklaa.
  5. Kääntele valkuaisvaahto varovasti suklaaseokseen.
  6. Siivilöi lopuksi jauhot ja kääntele taikina varovasti tasaiseksi.


Paisto: Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa uunin alatasolla noin 40-45 minuuttia. Kokeile puutikulla kakun kypsyys, jos tikkuun ei tartu enää taikinaa on kakku kypsä. Annan kakun jäähtyä vuoassa.

Kakun kasaus:
  1. Halkaise kakku kolmeen osaan.
  2. Kostuta kakkupohjat kahvi-konjakkiseoksella kokoamisen edetessä. (Kannattaa laittaa reilusti, koska muuten kakkupohjat jää kuiviksi.)
  3. Levitä kerrosten väleihin reilusti vadelmahilloa ja lopuksi kerros hilloa myös kakun päälle ja reunoille.

Kuorrutus:
  1. Kiehauta kerma kattilassa ja lisää paloiteltu suklaa.
  2. Hämmennä, kunnes suklaa sulaa.
  3. Lisää rasva ja nosta kuorrutus sivuun jäähtymään.
  4. Kaada kakun päälle ensin noin neljäsosa kuorrutuksesta ja tasoita.
  5. Nosta kakku kylmään ja annan ensimmäisen kuorrutuskerroksen jähmettyä.
  6. Kaada sen jälkeen loput kuorrutuksesta kakun päälle ja tasoita.
  7. Anna kakun tekeytyä kylmässä mielellään seuraavaan päivään.

Koristelu:

Tee suklaakoristeet sulattamalla suklaata muovipussissa mikrossa ja pursottamalla leivinpaperin päälle esim. siksakkia tai sekalaista koukeroa. Kun suklaa on jähmettynyt voit nostaa koristeet kakun päälle ja sivuille haluamallasi tavalla. Ohjeista suklaakoristeisiin löytyy esimerkiksi Kinuskikissan blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti