torstai 19. joulukuuta 2013

Kolmen suklaan kakku

Kolmen suklaan kakku
Tällä kertaa leivoin kakkua ystävien tupareihin. Toiveena oli juustokakku, mutta itselläni oli jotain hieman muuta mielessä. Nimittäin kolmen suklaan kakku. Kakku, jossa on paljon suklaata, mutta silti ihanan kevyt.

En ole ikinä aikaisemmin tajunnut kokeilla itse tämän tekemistä, vaikka tähän kakkuun olenkin ihastunut jo keväällä. Työkaverit kun tarjosivat silloin läksijäisissäni hieman vastaavanlaista kakkua, mutta paljon hienompana versiona. (Linkki postaukseen, jossa kuva kakusta.)

Reseptiä tähän jouduin hieman hakemaan, mutta lopulta bongasin Marja-Leenan blogista, hyvältä vaikuttavan reseptin. Muutin hieman mittasuhteita, mutta muuten tein ohjeen mukaan. Alla vielä kuinka itse kakun tein.

Kolmen suklaan kakku


Pohja:

200g Dip Mud Cake Täytekeksejä (Rainbow)
100g sulatettua margariinia

Tummasuklaatäyte:

130g tummaa suklaata (Panda hurmaava tumma)
0,5 dl kermaa
1 rkl sokeria
2 liivatelehteä
2,25 dl kermaa

Maitosuklaatäyte:

130g maitosuklaata (Panda maitosuklaa)
0,5 dl kermaa
2 liivatelehteä
2,25 dl kermaa

Valkosuklaatäyte:

130g valkoista suklaata (Panda valloittava valkoinen)
0,5 dl kermaa
reilut 2 rkl maustamatonta rahkaa
2 liivatelehteä
2 dl kermaa


Pohja: Murskaa keksit esim. muovipussissa kaulimella. Kannattaa tosin laittaa tuplapussi, koska muuten on keksin murua pöydät täynnänsä. Sulata margariini ja sekoita keksimurskaan. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle, ja painele keksiseos tasaisesti irtopohjavuoan pohjalle. Laita pakastimeen jähmettymään.

Tummasuklaatäyte: Kiehauta puoli desiä kermaa sokerin kanssa, ota kattila pois liedeltä ja kaada suklaa joukkoon. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa sillä aikaa kerma vaahdoksi. Sulata liivatelehdet pieneen määrään kuumaa vettä ja sekoita sulan suklaakermaseoksen joukkoon. Lisää vatkattu kerma kahdessa erässä suklaaseoksen joukkoon. Kaada irtopohjavuokaan keksipohjan päälle tasaisesti ja laita pakkaseen noin 15 minuutiksi hyytymään.

Maitosuklaatäyte: Kiehauta puoli desiä kermaa, ota kattila pois liedeltä ja kaada suklaa joukkoon. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa sillä aikaa kerma vaahdoksi. Sulata liivatelehdet pieneen määrään kuumaa vettä ja sekoita sulan suklaakermaseoksen joukkoon. Lisää vatkattu kerma kahdessa erässä suklaaseoksen joukkoon. Ota irtopohjavuoka pakastimesta ja kaada tummasuklaatäytteen päälle tasaisesti ja laita pakkaseen noin 15 minuutiksi hyytymään.

Valkosuklaatäyte: Kiehauta puoli desiä kermaa, ota kattila pois liedeltä ja kaada suklaa joukkoon. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa sillä aikaa kerma vaahdoksi. Sulata liivatelehdet pieneen määrään kuumaa vettä ja sekoita sulan suklaakermaseoksen joukkoon. Lisää sen jälkeen pari ruokalusikkaa rahkaa tai jugurttia. Lopuksi lisää vatkattu kerma kahdessa erässä suklaaseoksen joukkoon. Ota irtopohjavuoka pakastimesta ja kaada maitosuklaatäytteen päälle tasaisesti.

Tämän jälkeen voit joko laittaa kakun joko pakastimeen muutamaksi tunniksi, jos tarjoilu on samana päivänä tai jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää. Sitten vain ennen tarjoilua vielä koristelut päälle. Omassa on suklaalehtiä ja kaakoruusuja, mutta hyviä tapoja koristella on esim tehdä leivinpaperista sabluuna ja tuputella kaakojauheella kuvio kakun päälle.

Kolmen suklaan kakku koko komeudessaan






sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Sunnuntaiaamun rahkaletut

Heräsin tänään aamulla jo ennen kahdeksaa ensimmäisen kerran, mutta en jaksanut nousta. Yhdeksään asti sitten jaksoin kääntyillä ja vääntyillä sängynpohjalla kunnes selkä oli niin kipeä, että oli pakko nousta ylös. Mietin eilen, että olisi kiva tehdä lettuja varsinkin nyt, kun ostin jokunen aika sitten uuden paistinpannun. Edelliseen kun alkoi jäämään puolet ruoasta kiinni. Koska jääkaapista löytyi rahkaa, niin päädyinkin tekemään sunnuntai aamupalaksi rahkalettuja.

Reseptin olen leikannut Helsingin Sanomien Torstai -liitteestä 3.5.2012, ja se on koristanut keittiönkaapin ovea siitä lähtien. Linkki HS:n reseptiin. Useaan otteeseen on tullut tehtyä näitä, mutta täytyy sanoa että tällä kertaa onnistui ehkä parhaiten.

Syrnikit eli venäläiset rahkaletut


Rahkalettuja ja itsekerättyjä mansikoita pakastimesta.
1 prk maustamatonta rahkaa (250g)
1 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
margariinia tai voita paistamiseen

Sekoita kaikki ainekset yhteen, mutta älä vaivaa taikinaa. Anna turvota noin 15 minuuttia.

Kuumenna paistinpannu tai lettupannu kuumaksi ja paista paksuja pieniä lettuja. Paistinpannulla tehdessä lämmitin ensin pannun kuumaksi, ja ensimmäisten lettujen jälkeen käänsin liettä vähän pienemmälle.

Tarjoile sellaisenaan, tai marjojen (ja kermavaahdon) kanssa. Itse tykkään syödä pelkältään.

The Ultimate Muffins

Yksi resepti minkä olen tänne halunnut jo pitkään laittaa on The Ultimate Muffin -resepti. Tämä resepti sain siskoltani, joka teki näitä cupcakejä minulle syntymäpäivälahjaksi. Pyysin tämän reseptin sitten itsellenikin, koska ne suklaacupcaket olivat vaan niiiin hyviä! Mikä tekee tästä reseptistä niin hyvän on se, että sitä pystyy muokkaamaan todella helposti eli samalla perustaikinalla voi tehdä mustikkamuffineja, suklaamuffineja, punaviinimarjamuffineja jne. Oma lempparini on suklaamuffinit, joissa päällä kahvinmakuista suklaakuorrutetta.

The Ultimate Muffin

Suklaahippu cupcake

Taikina:

3½ dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1-1,5 dl vettä (itse laitan vähän enemmän vettä, koska muuten pienistä muffineista tulee melko kovia)
1dl sulatettua margariinia
2 kpl munia

+ valitse joku seuraavista:

  1. n. 3 dl mustikoita
  2. n. 100g tummaa suklaata pieninä paloina
  3. punaviinimarjoja
  4. banaania ja valkosuklaata
  5. mausteliemessä marinoituja omenoita
  6. vadelmia ja tummaa suklaata/valkosuklaata
  7. pieniä vaahtokarkkeja ja suklaata
  8. mitä ikinä keksitkään!

Sekoita kaikki ainesosat yhteen ja lisää muffinivuokiin. Kuten näkyy perustaikinaan voi lisätä makunsa mukaan vaikka mitä, itse pidän eniten tummasta suklaasta. Taikinasta pitäisi riittää hyvin 12 muffinivuokaan.

Paista 175-200 asteessa n. 15-20 min.

Kuorrute:

150g margariinia
2-2,5 dl tomusokeria
1 dl makeaa kaakaojauhetta
sopivasti vahvaa kahvia (esim. pikakahvia pieneen määrään vettä)

Vaahdota sokeri ja margariini vaahdoksi, lisää kaakaojauhe. Mausta pienellä määrällä vahvaa kahvia. Tämän jälkeen kuorrute pursotinpussiin ja sitten vain pursottamaan muffinien päälle!