tiistai 21. elokuuta 2012

Suklaamoussekakku vol. 1


Kyllästyin tosiaan Wordpressin kanssa tappelemiseen niin siirryin nyt sitten tänne Bloggerin ihmeelliseen maailmaan. Ainakin näin aluksi vaikuttaa helpommalta käyttää ja kuvien asettelun kanssa ei ole niin kauheaa tappelua kuin mitä Wordpressissä. Nyt ehkä myös innostun bloggaamaan useammin kuin mitä ennen.

--


Tänään vietettiin perheen kesken synttäreitä. Leivoin synttärikakkuna Suklaamoussekakun aikamoisessa kiireessä eilen illalla, kun tajusin etten kerkeäkkään sitä tänään päivällä leipomaan muiden menojen takia.

Ohjeen löysin Kakkuateljee Pioninlaaksosta, mutta kuten tavallista muuntelin reseptiä hieman - enhän koskaan oikein tahdo tehdä juuri niinkuin reseptissä sanotaan, jos päässä on oma visio!

Kakkupohjan tein muuten samanlailla, mutta laiton n. 50g veitsellä rouhittua tummaa suklaata taikinan sekaan.

Suklaamoussessa käytin minttusuklaata antamaan makua, kahvin sijasta vadelmamehua (oli niin kiire, ettei jaksanut alkaa keittämään kahvia, Note to myself: osta sitä pikakahvia!!) ja tavallisen kerman sijaan 1,5 prk Sunnuntain kaurasta tehtyä vispikermaa, koska äiti ja sisko on allergisia maidolle (ja kai minäkin... vaikken sitä halua myöntää).

Kakun kokous kävi niin, että puolitin kakkupohjan ja nostin kannen pois. Sitten laitoin irtopohjavuoan reunarenkaan takaisin ja ilman mitään kostutuksia pistin suklaamoussen pohjan päälle. Sitten vain kakkupohjan toinen puolisko päälle ja jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

Seuraavan päivänä otin vuoan reunan pois ja nostin kakun tarjoilulautaselle. Vuoan reunoihin jääneet suklaamousset otin nuolijalla kulhoon, johon lisäsin loput n. ½ prk Sunnuntain vispikermasta ja vatkasin vaahdoksi. Koska vaahtoa tuntui olevan kovin vähän niin lisäsin joukkoon tomusokeria ja hieman Van Houten kaakaojauhetta. Vaahdosta tuli kauniin vaaleanruskeaa, jonka sitten levitin kakun päälle ja reunoille (ja jätin tarkoituksella pinnan rosoiseksi). Sitten vain päälle muutama valmis suklaaruusuketta ja suklaalehtiä ja voilá, valmis!

Erittäin hyvää tuli, vaikkakin ei niin nätisti se suklaamousse siellä välissä näkynytkään kun kakun leikkasi. Tosi makeaa kyllä, että yksi pala oli ihan riittävää - toinen pala maistui jo ihan liian makealta. Lauantain synttärikutsuille, jotka pidän ystävilleni aijoin luultavasti tehdä myös suklaamoussekakun, mutta tällä kertaa hieman erilaisen ja ehkäpä laittaa myös kerros vadelmamoussea. Luvassa on myös vadelmajuustokakkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti