Ja upeita auringonkukkia sain lahjaksi. |
Parastahan syntymäpäivänä on se, että saa leipoa. Teinkin töihin mustikkajuustokakkua, jonka tein Maku.fi löytyneen Mustikkajuustokakun ohjeella. Kakusta tuli kyllä todella hyvää, mutta tuo pohja ei oikein iskenyt minuun - keksipohja vaan jotenkin sopii ja kuuluu juustokakkuun paremmin. Juustokakussa itsessään menin ohittamaan mustikkanektarin tekovaiheen, joten kakku oli aika mustikankuorinen...
Töihin tehty Mustikkajuustokakku ruispohjalla. |
Hyvä kuitenkin, että testasin tätä reseptiä. Olin nimittäin päättänyt tehdä samaisen kakun myös viikonloppuna synttärikutsuilleni. Tällä kertaa keitin mustikat, ja tein pohjan digestive kekseistä. Ja kyllähän siitä tuli aivan älyttömän upea kakku!
Mustikkajuustokakku, onnistui tällä kertaa itseasiassa paremmin kuin edeltäjänsä. |
Hieman extra paniikkia etenkin tämän juustokakun osalta toi Valion tuorejuustojen takaisinveto, jonka takia kaupan hyllyt olivat tyhjänä juuri niistä laktoosittomista tuorejuustoista joita olisin tarvinnut.. Olin paniikkikohtauksen partallaa, mikä tuntuu näin jälkeenpäin tosi hassulta. Juoksin kaikki lähitienoon kaupat läpi, ja olinkin aika riemuissani, kun sitten vihdoinkin löysin lähikaupasta juuri sen kaksi pakettia jotka eivät kuuluneet takaisinvedon piiriin!
Erittäin ruma yksilö omasta upeasta mansikkakakustani. Juuri tämän takia ei pitäisi yrittää tehdä samaa kakkua uudestaan. |
Mustikka juustokakun lisäksi yritin kloonata aikaisemmin tekemäni Upean Mansikkakakun, jonka tekeminen tosin osoittautui melko hankalaksi laktoosittomana. Ilman valkosuklaata, ja oikeita aineksia ei kakusta todellakaan tullut edeltäjänsä veroinen, ei maulta eikä ulkonäöltä. Kaupasta oli nimittäin loppu tuoreet mansikat joilla olisin kakun koristellut ja pääosin valkoiset vaniljasikarikeksit eivät kyllä sopineet yhtään kakun makuihin. Kyllä sitä söi, mutta ei se vaan ollut niin hyvää.
Ekaa kertaa ikinä tein tuulihattuja, suklaatäytteellä, ja ne onnistui täydellisesti! |
Ylpeyden aiheeni: Voileipäkakku |
Makeiden tarjoiluiden lisäksi olin odottanut jo kauan, että pääsisin taas tekemään voileipäkakkua! Tällä kertaa tein kaksin kertaisen määrän, koska vieraita oli enemmän. Kakku onnistui täydellisesti, niin maualtaan kuin ulkonäöltään. Sisällä siis kinkkua, paprikaa ja kurkkusalaattia. Tuorejuustona käytin uutta Valio Viola Tillituorejuustoa, sekä Yrtti-tuorejuustoa.
Munvoita, ihan älyttömästi. Puolet olisi riittänyt. |
Että sellasta tällä kertaa. :)