torstai 30. tammikuuta 2014

Herkkuhiiren Herkotun Helmikuu

Niin siinä pääsi käymään, että tein uuden vuoden lupauksen joka alkaa nyt lauantaina helmikuun ensimmäisenä päivänä. Lupasin nimittäin pitää herkuttoman helmikuun. Tällaiselle herkkuhiirelle tämä on aika kova pala, mutta myös jotain mihin tiedän pystyväni - olinhan aikoinaan viisi kuukautta syömättä yhtään mitään herkkuja.

Mitä lähemmäs helmikuuta on tultu, sitä enemmän minua jännittää ja pelottaa miten herkuton helmikuu tulee onnistumaan. Tulee olemaan vaikeaa vastustaa lounasravintolan jälkkäreitä! Miksi valitsin kokonaan herkuttoman helmikuun on se, että jos pistäisin vain osan herkuista pannaan niin söisin todennäköisesti muita herkkuja/korvikkeita senkin edestä. Siksi kaikki: karkit, keksit, leivonnaiset, sipsit, limut, alkoholi ynnä muut on kielletty.

Koko tammikuun olen pohtinut mitä kaikkea saa ja ei saa syödä. Sen verran olen kuitenkin etukäteen jo miettinyt ja yhdessä "kannustusjoukkojen" kanssa päättänyt, että Skyrin Kuningatarrahkaa (ja muita sokerittomia) saa syödä, mutta vain pakollisena välipalana. Pelkkä maustamaton rahka, kun alkaa tökkiä aika pahasti. Lisäksi maustettuja kivennäisvesiä voi juoda limun ja mehun sijaan vaikkakin yleensä juon kyllä ihan tavallista Vichyä, joten tuskin tulee niitä maustettuja kivennäisvesiäkään paljoa juotua.

Pari kuukautta olen käynyt kolme-neljä kertaa viikossa salilla ja nyt tosiaan viimeiset pari viikoa aina välipäivinä jotain muuta aerobista kuten kävelyä, juoksua ja luistelua. Toivonkin, että tämän herkkulakon aikana oppisin paremmin huomioimaan mitä suuhuni pistän ja toivottavasti tämä auttaisi painon pudotus urkassa edes hitusen.

Wish me luck!

Ps. Herkuttoman Helmikuun jälkeen on pakko päästä testamaan Brookieita!